Meripelastusseura uutiset

Jenny Wihurin matkapäiväkirja 1, 30.4.-2.5.

4.5.2015

Pelastusristeilijä Jenny Wihuri suorittaa pitkän koulutuspurjehduksen eteläiselle Itämerelle ja Pohjanmerelle touko-kesäkuun aikana. Matkaa ja miehistönjäsenten kuulumisia voi seurata matkapäiväkirjassa.

Torstai 30.4 oli Jennyn valmistelupäivä pitkälle koulutuspurjehdukselle. Viikko oli alkanut melko mietteliäissä tunnelmissa, kun kotona ihmettelin miten mahdutan kaikki sängyllä olevat kolmen viikon tavarat yhteen pieneen matkalaukkuun. Noh helppoa, lopputuloksena kuitenkin se, että minulla on kolme isoa matkalaukkua sängyllä pakattuna. Tämähän oli oikein kätevä idea todettuani Esplanadilla mukulakivitiellä kävellessä ja laukkuja raahatessa, että mitenköhän pääsen luovimaan alukselle kaikkien näiden hapokkaiden vappujuhlijoiden lomitse. Alukselle saavuttuani olin aivan poikki. Messiin laskeuduttuani hymy nousi taas suupieliin, kun tutut ystävät olivat vastassa. Ensimmäinen ilta meni nopeasti siinä, kun muut järjestelivät alusta hiki hatussa ja minä nohevana atk-ihmisenä asentelin printteriä. Ei kestänyt kuin se 2,5 tuntia.

Perjantaina loputkin matkalaiset olivat saapuneet alukselle. Suunniteltu lähtö viivästyi aamu 09:00:stä, koska minä ja Ere saatiin tehtäväksi tankata AV Antti, mutta kuinka ollakaan se ei suostunut lähtemään käyntiin 1,5 tunnin korjausyrityksistä huolimatta. Vaikka kuinka Mikko H. heilui yli-ihmisenä sen yleismittarin kanssa siellä ja vaikka kuinka Ere hieroi sitä akselirasvaa naamaansa niin ei vaan lähtenyt. Itsehän olisin saanut sen heti käyntiin, mutta taisin harjoitella haastavia solmuja salaa kaijalla. Tommin kikkojen avulla saatiin vihdoin Antti käynnistymään.

Alusten tankkausten jälkeen päästiin aloittamaan merimatka kohti Visbytä. Matka meni kivasti ja rauhallisesti Jennyn uusien navigointijärjestelmien tutkimiseen ja harjoittelemiseen vasemman vahdin päällikön, Pihlan johdolla.

Lauantaina klo 07:45 herätys Visbyssä. Aamupalan ja aamutoimien jälkeen käytiin ihastelemassa kaunista kaupunkia ja etsimässä satamasuihkut. Pertsa opetti geokätköilyn salatut niksit minulle, mutta sain tarpeekseni yllättävän nopeasti siitä taksikuskin näytettyä peukkua meille, kun oltiin mahallaan ajotiellä etsimässä jotain putkiloa terassin alta. Kävin sitten vielä uudestaan rauhassa yksin shoppailemassa ja varmistamassa, ettei tavara varmasti itseltä lopu.

Lämpimän suihkun jälkeen freshinä harjoiteltiin porukalla aluksen palopumpun käyttöä ja muun palokaluston toimintaa. Lounaan jälkeen starttailtiin ja aloitettiin merimatka kohti Kalmarin tankkauspistettä. Matkan aikana harjoiteltiin Antilla ajoa vähän kovemmassa kelissä Eren johdolla. Ere the man palkitsi meidät erinomaisen loistavasta ajosuorituksesta maittavalla illallisella Kalmarissa. Vatsa täynnä onkin nyt hyvä istahtaa ohjailijan penkille neljäksi tunniksi. 21:30 over and out.

Ahti-Teemu Lindström

Tekninen toteutus: W3 Group