Meripelastusseura uutiset

Vapaaehtoisten meripelastajien Operaatio Meritähti turvaa juhannusta vesillä

16.6.2015

Meripelastusseuran juhannuspäivystys, Operaatio Meritähti, käynnistyy torstai-iltana. Lähes 150 pelastusalusta ja yli tuhat vapaaehtoista meripelastajaa on koko viikonlopun valmiina auttamaan merihätään joutuneita rannikolla ja sisävesillä ympäri maata. Alukset ovat liikkeellä tai päivystävät välittömässä lähtövalmiudessa sunnuntai-iltaan asti.

Vapaaehtoisille meripelastajille ajanjakso keskikesästä heinäkuun loppuun on vuoden kiireisintä aikaa. Valtaosa avuntarvitsijoista on huviveneilijöitä ja yleisin avuntarpeen syy tekninen vika tai merimiestaidollinen virhe.

Meripelastajat toivovat, että juhannuksen viettoon vesille lähtevät pitäisivät mielessä turvallisuusasiat. Veneen varusteet kannattaa tarkistaa ennen lähtöä ja pelastusliivit on hyvä pitää päällä aina vesillä oltaessa. Sääennusteet on syytä ottaa huomioon reittiä suunnitellessa ja niitä kannattaa seurata myös matkan aikana. Matkasuunnitelma on tärkeää kertoa kotiin jääville.

Meripelastuksen hälytysnumero on 0294 1000. Liikkeellä olevat pelastusalukset päivystävät myös kutsukanavia VHF 16 ja VHF DSC 70. Sisävesillä kiireellisissä hätätapauksissa soitetaan hätänumeroon 112. Kiireettömissä avutarve- tai opastusasioissa tulee ottaa yhteyttä suoraan paikalliseen järvipelastusyhdistykseen, joiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.meripelastus.fi/jasenyhdistykset. Numero kannattaa ottaa muistiin jo ennen vesille lähtöä.

Meripelastusseuran vapaaehtoismiehistöt ovat tänä vuonna suorittaneet tähän mennessä 364 hälytystehtävää, joissa apua on saanut 603 ihmistä. Viime vuonna tehtäviä kertyi yhteensä 1613. Apua sai 3591 ihmistä ja 1318 alusta. 33 ihmistä pelastettiin todennäköiseltä menehtymiseltä.

Tekninen toteutus: W3 Group